Tervehdys kaikki!
Avasin tämän sivuston keväällä 2006, tarkoituksenani
julkaista täällä tekemääni musiikkia, projekteja
ja sen
sellaista.. Sivusto on minulle täysin stressivapaa alue, joten
täältä löytyy kaikenlaista.. Itse asiassa koko
sivusto sai alkunsa biisistä jonka tein äidilleni syntymäpäivälahjaksi.
Se kuvannee hyvin fiiliksiä täällä. Rakastan musiikin
tekemistä ilman tiukkoja rajoja ja, koska en ole näillä
sivuilla bändi, vaan säveltäjä, annan sen vapauden
kuulua täällä. Pääasiallinen duunisarkani
musiikin saralla on Mysteria,
bändi, joka perustettiin vuonna 2003. En
rajoita biisien tekemistä kuitenkaan millään tavoin,
eikä kaikkea työstetä bändin kanssa. Biisejä
syntyy eri aiheista ja niiden luonteva työstäminen vie mukanaan.
Aina, kun ehdin taltioida jotain selvästi tänne kuuluvaa,
latailen joitain biisejä kuunneltavaksi. Toistaiseksi olen ladannut
tänne teema musaa, projekteja, tunnetiloja, fiilistelyjäni..
Tule kuuntelemaan biisejäni myös Myspace.comiin. Linkin
löydät sivun alareunasta.
Niki.fi tulevasta sisällöstä en osaa sanoa sen ihmeempää.
Aika ja meininki näyttävät mitä tänne
ilmaantuu. Se on kuitenkin varmaa, että musiikkia tulee lisää.
Kiitoksia, että pistäydyit, toivottavasti viihdyt
tekeleitteni parissa ja tulet sivuilleni uudelleen!
Niki |
|